Sain kutsun tulla luennoimaan globaalikasvatuksesta ja Maailmankoulusta Tampereen varhaiskasvatuksen KEKE-iltapäivään. Kutsu oli todella mieluinen, koska kestävä kehitys liittyy mielestäni ihan yhtä vahvasti globaalikasvatukseen kuin sen synonyyminä pitkään pidetty kansainvälisyyskasvatus.
Kestävä kehitys sisältää ekologisen kestävän kehityksen, taloudellisen kestävän kehityksen sekä sosiaalisen ja kulttuurisen kestävän kehityksen. Kestävä kehitys on jo itsessään globaalikasvatuksen yksi viidestä teemasta, mutta se liittyy vahvasti myös ihmisoikeuskasvatukseen (ihmisoikeudet, lapsen oikeudet ja yhdenvertaisuus), kehityskasvatukseen (kehitysyhteistyö, Reilu kauppa), kulttuuriseen moninaisuuteen kasvattamiseen (kulttuurikasvatuksen eri kompetenssit) että rauhan kasvatukseen (hyvinvointi sukupolvelta toiselle, konfliktien ehkäisy). Eli kaikki globaalikasvatuksen teemat ovat myös kestävän kehityksen teemoja.
Kekeilyn lisäksi puhuin arvoista ja erilaisten tulkintojen yhteentörmäämisestä päiväkodin arjessa. Luennolla pohdittiin sitä rajaa, että missä kohtaa ei tarvitse enää ymmärtää erilaista tulkintaa maailmasta ja missä kohtaa se taas on tavoite? Kuulijat olivat pohdinnoissaan yksimielisiä siitä, että väkivaltaisuus kaikissa muodoissaan (töniminen, nimittely, ryhmästä poissulkeminen) ovat ehdottomasti sellaisia asioita, joita ei pidä milloinkaan sietää. Samoin epätasa-arvoinen kohtelu. Sen sijaan erilaisista tavoista voi ja pitää keskustella ja siellä on tilaa erilaisille tulkinnoille ja perspektiivin laajentamiselle.
Varhaiskasvatussuunnitelma onkin kasvattajia velvoittava asiakirja. Siinä esille tulevat väkivallattomuus sekä ihmisoikeudet ja lapsen oikeudet ovat neuvottelemattomissa olevia perusarvoja, joihin koko työyhteisön tulee sitoutua. Pohdimme, että itsereflektio omien arvojen suhteen olisi tarpeellista, koska ihminen kuitenkin toiminnassaan tuo esille omia arvojaan – tietoisia tai tiedostamattomia. Itsereflektion jälkeen olisi hyvä pohtia koko työporukalla työyhteisön arvoja – vaikkapa näin joulun alla glögikupposen ääressä palaverissa.