Kaikki samassa koulussa – rasismin ja syrjinnän ehkäiseminen opetustyössä – Opetustoimen ja varhaiskasvatuksen maksuton henkilöstökoulutus 2019

Kaikki samassa koulussa on Opetushallituksen tukema ja Rasmus ry:n koordinoima yhteishanke (kumppaneina Nordic Diversity Trainers, Kulttuurikameleontit ry, Yhteiset Lapsemme ry ja SPR). Hankkeessa koulutetaan varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen opettajia puuttumaan rasismiin.

Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa opettajien kykyä kohdata moninaista oppilasainesta ja tarjota opettajille käytännön menetelmiä puuttua rasismiin ja syrjintään.

Hankkeen tavoitteena on lisätä opettajien interkulttuurista kompetenssia ja kykyä puuttua rasismiin, vahvistaa oppilaiden yhdenvertaisuutta ja ennaltaehkäistä syrjintää ja rasismia. Opettajat saavat lisää tietoisuutta monikulttuuristen oppilaiden arjesta ja pohtivat omia asenteitaan. Hankkeessa pidetään koulutuspäiviä ja verkkokurssiosioita.

Koulutukseen kuuluu ennakkotehtävä ja oppimispäiväkirjan pitäminen sekä rasisminvastaiseen treenikehään liittyviä harjoituksia omalla työpaikalla oppilaiden kanssa. Koulutuksessa tuotetaan koulutus- ja videomateriaalia, jotka kerätään nettisivuille syksyllä 2019. Oppimispäiväkirjan kautta opettajat harjoittavat kriittistä ammatillista reflektointia rasismista omalla työpaikalla. Menetelminä ovat lisäksi ennakkotehtävä, artikkelit, seminaarit, webinaarit ja verkkomentorointi, sekä työpajat, jotka pidetään Helsingissä, Vantaalla, Tampereella, Joensuussa ja Vaasassa (ruotsiksi).

Hankkeen alkuseminaari pidetään Helsingissä 7.2.2019 klo. 9:00-11:00, paikkana Arbis, Dagmarinkatu 3. Seminaari striimataan muiden kaupunkien osallistujia varten. Webinaarit pidetään helmi – huhtikuussa. Syksyllä pidetään loppuseminaari Helsingissä (striimattuna).

Työpajojen ajankohdat ovat: Tampere 18.3.2019 klo. 12.30-16:00 ja 19.3 klo. 9:00-12:30. Vasa (svenskspråkig) 20.3.2019 kl.12:30-16:00 och 21.3 kl.9:00-12:30. Joensuu 8.4.2019 klo.13:00-16:30 ja 9.4 klo. 9:00-12:30. Helsinki 15.4.2019 klo. 12:30- 16:00 ja 16.4 klo.9:00-12:30. Vantaa 24.4.2019 klo. 12:30-16:00 ja 25.4 klo. 9:00-12:30.

Hankkeen kouluttajina ovat mm: Opetuskonsultti Ilona Taimela, rasismin ja kasvatustieteen tutkija Aminkeng Atabong, yhdenvertaisuuskonsultti ja kouluttaja Satu Valtere, rasismista väitellyt kasvatustieteen tohtori Anna-Leena Riitaoja, Nordic Diversity Trainersin kouluttajat Christian Thibault ja Susheela Daniel sekä Ruskeat Tytöt. Kaikilla kouluttajilla on pitkä kokemus yhdenvertaisuuden edistämisestä ja rasismin ehkäisystä.

Ilmoittautuminen koulutukseen https://sv.surveymonkey.com/r/VRTBP62 viimeistään 11.1.2019.

Osallistujien odotukset huomioidaan koulutusosioissa ja materiaaleissa (joten ilmoittaudu niin aikaisin kun voit, jotta odotuksesi voidaan huomioida paremmin). Tervetuloa koulutukseen saamaan sekä tietoa että käytännön taitoja puuttua rasismiin työpaikalla! Lisätietoa: Pia Rinne, toiminnanjohtaja, Rasmus ry: rasmus.ry (at) outlook.com / 050 5711 434

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s