FEE Suomen ja Siemenpuu-säätiön yhteinen Ilmastonmuutos ja etelän äänet -globaalikasvatushanke tuo monialaisen oppimiskokonaisuuden sekä sitä tukevia kouluvierailuja yläkouluille ja toisen asteen oppilaitoksille. Oppimiskokonaisuuden aikana nuoret perehtyvät Agenda2030 kestävän kehityksen tavoitteisiin, erityisesti ilmastonmuutokseen syihin, seurauksiin ja ratkaisuihin. Ilmiöiden välisiä monimutkaisia kytköksiä avataan konkreettisin esimerkein, oikeudenmukaisuuskysymyksiä pohditaan ja suurten globaalien haasteiden aiheuttamia tunteita ja reaktioita käsitellään.
Toiminnallisuutta kokonaisuuteen tuo ympäristöreportterit -videoprojekti, jossa nuoret suunnittelevat ja tuottavat lyhyen videon. Projekti aloitetaan kouluvierailun yhteydessä ja viedään loppuun opettajan ohjauksessa. Sen tueksi on tarjolla valmiit tuntisuunnitelmat ja ohjeet. Nuoria herätellään etsimään ratkaisuja ja vaikuttamismahdollisuuksia. Tavoitteena on vahvistaa nuorten kokemusta siitä, että ilmastonmuutos koskettaa ihmisiä – ja sen ratkaisemiseen tarvitaan toimintaa – kaikkialla maailmassa.
Kouluvierailuja on tarjolla vuoden 2020 tammi-maaliskuussa Uudenmaan alueella, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa.
Tutustu materiaaleihin ja tilaa kouluvierailu hankkeen verkkosivuilla!
Ilmastonmuutos ja etelän äänet -globaalikasvatushanke on Fingon koordinoima ja EU:n rahoittama Frame, Voice, Report! -hanke.